Vaasan Lentokerho-Vasa Flygklubb rf – Jäsentiedote 1-2023

Hei,

3 huhtikuuta, pidimme Vaasan lentokerhon johtokunnan järjestäytymiskokouksen.

Kokouksen agendana oli uusien henkilöiden valitseminen lentokerhon luottamustehtäviin, lentotuntien lisääminen ja vuonna 2024 Vaasassa järjestettävä pääilmailutapahtuma.

Johtokunta valitsi keskuudestaan:

• Varapuheenjohtajaksi Jyrki Hämäläinen

• Rahastonhoitajaksi Samuli Kuusisto

• Rahastonhoitajan varajäseneksi Kari Kaunismäki

• Sihteeriksi Julius Sahala

Toiminnan kannalta olisi tärkeää, että kerhon kalustoa käytettäisiin ja lentotunteja tulisi mahdollisimman paljon. Tämä edesauttaa kerhon kehittymistä.

Hyvin tärkeä on myös ensi vuonna tuleva ilmailutapahtuma, jonka suunnittelu on jo aloitettu mutta, tapahtuman onnistumiseen tarvitaan kaikkien panosta.

Kerhon tulevaisuutta ajatellen, olisi tärkeää saada lisää näkyvyyttä.

Tehokkain väylä nykypäivänä on sosiaalinen media, minkä vuoksi kerhon kanavia olisi hyvä pitää myös jatkossa aktiivisena. Mediassa on näkynyt paljon kuvia hienoista ilmailuhetkistä. Mikäli taltioitte näitä hetkiä, pyytäisin teitä välittämään ne minulle eteenpäin jaettavaksi tai merkitsemään Vaasan lentokerho julkaisuun.

Lennokasta kevättä!

Ystävällisin terveisin

Julius Sahala

Sihteeri


Vaasan lentokerhon yhteystiedot 2023-2024

Hallitus

  • Puheenjohtaja: Max Koskela 0400864775 – max.koskela(ät)maxxon.fi
  • Varapuheenjohtaja: Jyrki Hämäläinen 0405308727 – jyrki.hamalainen(ät)netikka.fi
  • Rahastonhoitaja: Samuli Kuusisto 0400476336 – samuli.kuusisto(ät)live.com
  • Sihteeri: Julius Sahala 0407582854 – julius.sahala(ät)icloud.com
  • Hallituksen jäsen: Don Serés 0442139926 – don(ät)seres.fi
  • Hallituksen jäsen: Kari Kaunismäki 0405186609 – kari.kaunismaki(ät)pp.inet.fi
  • Hallituksen jäsen: Arvi Muurinaho 0409358752 – arvi.muurinaho(ät)gmail.com
  • Hallituksen varajäsen: Hannu Erkkilä 0405643328 – hannu.erkkila(ät)afry.com
  • Hallituksen varajäsen: Jyrki Hämäläinen 0405308727 – jyrki.hamalainen(ät)netikka.fi

Jaostot

  • Moottorilentojaos: Pauli Salo 0405942854 – mopujaos(ät)gmail.com
  • Purjelentojaos: Ilmo Leino 0403539740 – ilmoleino(ät)gmail.com
  • Lennokkijaos: Jyrki Hämäläinen 0405308727 – jyrki.hamalainen(ät)netikka.fi
  • Menkijärvi: Don Serés 0442139926 – don(ät)seres.fi

Koulutus

Moottorilentokoulutus (LAPL(A)/PPL(A)):

  • Jussi Kaivolahti 0407010856 – jussi.kaivolahti(ät)elisanet.fi

Purje- ja moottoripurjelentokoulutus (SPL & SPL+TMG)

Hannu Erkkilä 0405643328 – hannu.erkkila(ät)afry.com


Vaasan Lentokerho – Vasa Flygklubb ry:n sääntömääräinen vuosikokous kutsu 2023

Toivotamme jäsenet ja muut toiminnasta kiinnostuneet tervetulleiksi Vaasan Lentokerhon sääntömääräiseen vuosikokoukseen.

Aika: ke 22.3.2023 kello 18.00

Paikka: Restaurant Bacchus – Svenska Klubben Rantakatu 4, 65100 Vaasa

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen toimihenkilöiden valinta
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Pöytäkirjan tarkastajien valinta
  5. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purku
    • Johtokunta esittää muutosta sääntöihin: Sääntömääräinen vuosikokouksen ajankohta muutetaan pidettäväksi maaliskuun loppuun mennessä. (Alun perin oli maaliskuun aikana)
  6. Johtokunnan laatima edellisen toimintakauden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase, sekä toiminnantarkastuskertomus
  7. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen kerhon puheenjohtajalle ja johtokunnalle
  8. Toimintasuunnitelma (hinnasto) sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2023
  9. Johtokunnan esittämät muut asiat
  10. Kerhon puheenjohtajan valinta vuodeksi eteenpäin
  11. Kerhon johtokunnan jäsenten valinta
  12. Jaostojen puheenjohtajien valinta
  13. Valitaan kerhon toiminnantarkastajat ja varahenkilöt vuodelle 2023
  14. Edustajien valinta SIL:n vuosikokoukseen
  15. Jäsenten kokouksessa käsiteltäviksi esittämät asiat
  16. Kokouksen päättäminen