Vaasan Lentokerho ry.- Vasa Flygklubb rf. July, 24th 2014
Search:
 
[ Back ]
GRUNAU 9 ja PIK-7 HARAKKA, kerhon 1940-50-lukujen alkeiskoulukoneet

Grunau 9 ”G-27” meren jäällä 1940-luvun lopulla.
Ennen kuin Vaasan Lentokerhossa 1950-luvun lopulla siirryttiin purjelennossa  kaksipaikkaiskoulutukseen, niin sitä aikaisemmin aina 1930-luvun puolivälistä lähtien suoritettiin purjelennon A-, ja B-kurssit yksipaikkaisilla alkeiskoulukoneilla, liitokoneilla, joita edellä esitellyt Hols der Teufel ”Köpi” ja Vaapsahainen edustivat. Samaan luokkaan kuului vanha Grunau 9 ja myös muualla yleinen Schulgleiter SG-38. Niitä seurasi kotimaassa -40-luvulla suunniteltu Harakka. Eipä lentäminen Grunau 9:llä  paljon Vaapsahaisesta ja Köpistä eronnut. Harakkaa on sen sijaan kehuttu huomattavasti ”Ysiä” ketterämmäksi ja kevyemmäksi ja liitokyvyltään paremmaksi.  Sehän olikin myöhempää suunnittelua ja valmistetta. Tässä, kuten edellisessä Babyakin koskevassa artikkelissa, keskitytään kyseisten puurakenteisten ja kangasverhoiltujen koneiden vaiheisiin kerhon käytössä, eikä niinkään kerhon muuhun toimintaan. Sehän on jo talletettu kerhon kirjalliseen historiikkiin.
Schneider Grunau 9

Grunau 9 ja kurssilaisia 1940-luvun lopulta.
Schneider Grunau 9, joka sai tunnukseksi ”G-27”, valmistui Vaasan Lentoharrastajain Kerhon viidentenä koneena vuonna 1938.  Kone oli saksalaisen Edmund Schneiderin suunnittelua ja ensilento oli vuonna 1924. Se oli suosittu alkeiskoulukone 1920-30-luvulla, ja sitä rakennettiin myös Suomessa kymmeniä. Sillä saatiin lentämisen alkeet ja siirryttiin sitten kovempiin ”tehokoneisiin”, kuten Grunau Babyyn.

Konetta aloitettiin rakentamaan kevättalvella 1937, ja rakentajina toimivat Teollisuuskerhon jäsenet lentokerholaisten valvonnassa ja ohjauksessa. Rakennustarpeet saatiin Ilmapuolustusliitolta, kuten oli saatu Babyynkin. Aikomuksena oli myös ”suurtehopurjehtija” Rhön-bussardin ja toisen Grunau 9:n rakentaminen, mutta ne koettiin kerholle liian isoiksi haasteiksi ja niistä luovuttiin.

Kone valmistui sopivasti 1938 Vaasan lentokentän avajaisiin, jossa Aili Heikinaro lensi sillä vintturista yhdessä ”Köpin” kanssa, jota ohjasi Kalle Temmes. Sotavuodet katkaisivat ”Ysinkin” lennot, joskin vuonna 1941 sillä lennettiin jonkin verran jäällä.
Grunau Baby IIa ja Harakka II Smolik-hallilla -50-luvulla.
Sodan jälkeen on huonosti tietoa, mutta vuonna kone 1947 kasattiin ja ”viritettiin” lamellit, ja niitähän Grunau 9.ssä riittikin. Maaliskuussa ja huhtikuussa toiminta oli erittäin vilkasta, vedettiin Varisselällä maakiitoja jäällä ja lennettiin, hinausautona oli Vaasan Puuvillan kuorma-auto. Touhua riitti ja innokasta porukkaa oli kurssilla paljon. Toiminta siirtyi lentokentälle toukokuussa, ja 15.5. tapahtui ”Ysille” kaputti, kun oppilas kiepautti koneen selälleen, ja loukkasi selkänsä. Grunau 9 vaurioitui pahasti ja sitä korjattiin Suomalaisella Ammattikoululla. Koneella lennettiin vasta 24.8.47, kun sen korjaus oli valmis.

Vuonna 1948 kone huollettiin perusteellisesti ja se osallistui 29.8.48 lentokentällä olleeseen näytökseen, jossa Gösta West lensi vintturista ja V. Ollonqvist autohinauksesta. Oppilaita valmistui tasaiseen tahtiin A-, B-, ja C-kursseilta. Tammikuun 9.päivä vuonna 1949 Grunau 9 vaurioitui pahasti heti koelennolla, kun se törmäsi kahden kuusen väliin Merenkyntäjien kohdalla. Rikki menneen toisen siiven tilalle ostettiin Kuopiosta uusi tilalle, ja lennot jatkuivat 20.3.

A-kurssit koneella aloitettiin keväällä 1950 ja -51.  Mutta jälleen rytisi, kun Grunau 9 yritti päästä lepikosta läpi Wärtsilän telakan kohdalla 18.2.51. Konetta korjattiin keväällä ja se kunnostettiin lopulta syksyllä.
kolmitahopiirros Grunau 9 ”G-27”
Olympiavuosi 1952 oli sitten Grunau 9 ”G-27”:n viimeinen. Se poistettiin käytöstä, koska liimaukset alkoivat olla heikkoja. Kone oli joutunut seisomaan ulkosalla lentosatamassa ennen sen purkua sisätiloihin ja kunto oli huonontunut. Se oli lentonsa lentänyt, ainakin ilman moottoria. Kone myytiin Atte Lakaselle Alajärvelle, joka yritti lentää sillä moottoripyörän moottori nokalla joen jäältä. Tehot eivät riittäneet ja lennot jäivät lentämättä myös moottorin voimalla.

Grunau 9 ”G-27:llä” lennettiin vuosina 1947-53 yhteensä 1046 lentoa, noin 11 tuntia.
Ennen sotia ja sodan ajan lennoista ei ole tietoja säilynyt.
Grunau 9 ”G-27” tekniset tiedot:

Kärkiväli: 10,4 m
Pituus: 4,8 m
Korkeus: 2,1 m
Maksimi tyhjäpaino: 100 kg
Suurin lentopaino: 185 kg
Minimi lentonopeus: 40 km/h
Maksimi lentonopeus: 90 km/h
Liitoluku 1:10
PIK- 7 Harakka II

PIK-7 Harakka II ”H-35” 1950-luvun puolivälissä.
PIK- 7 Harakka II,  tunnukseltaan H-35,
valmistui maaliskuussa 1949, kun kerho oli voittanut koneen rakennussarjan Ilmailulehden tilaushankintakilpailussa edellisenä vuonna ja rakensi koneen valmiiksi. Ensilento tapahtui 17.3.1949. Kone todettiin heti kaikilta osin paremmaksi kuin Grunau 9. Sen olivat suunnitelleet Ilmailuliiton pyynnöstä vuonna 1946 Raimo Häkkinen ja Juhani Heinonen Polyteknikkojen Ilmailukerhosta. Tukeva ja tarkoituksenmukainen rakenne teki siitä kevyen ja lujan. Koneen perustana oli aikaisempi Harakka I-tyyppi. Konetta rakennettiin kerhoissa ympäri Suomea useita kymmeniä alkeiskoulukoneiksi ja Vaasassa se oli kerhon kuudes itse valmistama kone.

Vaasan Purjelentokerho lenteli B-kurssia Harakalla heti keväästä 1949 alkaen. Vuonna 1950, toukokuun 14., lensi Gösta West näytöslennon Harakalla lentokentällä Ilmailuliiton kanssa järjestetyssä ilmailutapahtumassa. Harakka vaurioitui kesällä, ja B-kurssi jäi kesken. Kurssia jatkettiin Grunau Babyllä. Vuonna 1951 rakennettiin Harakka H-35:een  virtaviivainen umpiohjaamo tai paremminkin irroitettava vanerisuojus, ja sitä alettiin kutsua ”Muna-Harakaksi”. Konetta käytettiin kyseisellä ”munalla” varustettuna lennoilla B-tutkinnon jälkeen siirryttäessä Grunau Baby ”tehokoneeseen”. Vanerisuojus antoi umpikoneen tuntua, ja joihinkin koneisiin asennettiin muutama mittarikin sekä tuulilasi. Lentonäytökseen lentokentällä 27.5.vuonna 1951 Harakka osallistui myös Gösta Westin kahdella lennolla.
Harakka ja Baby tinttejä odotellessa kesällä 1956.
Olympiavuosi 1952 tuntuu olevan välivuosi kerhossa, ja silloin lennettiin vähän. Seuraavana vuonna lennot alkoivat taas keväällä jäällä. Harakka, jota oli säilytetty perävaunussa, kunnostettiin ja verhous uusittiin Raimo Uusihaudan johdolla. Koneesta löytyi pula-ajan verhouksesta yli 100 paikkaa, sillä reikiä oli tullut konetta siirrettäessä ja säilytyksessä kolhittaessa. Olipa joku astunut kerran siivestä läpikin ja koira juossut siipeä pitkin…Mutta Harakka oli lujaa tekoa, kerran katsastajaa tuurannut mekaanikko väänsi siivet niin mutkalle, että porukkaa hirvitti. Mutta ei vaan revennyt paikat mistään, vaikka sillä hieman arastellen seuraavat lennot lennettiinkin.

Vuosina 1953-54 ei Harakalle mitään kummempaa sattunut ja vuonna 1955 sillä aloitettiin myös A-kurssi ensimmäistä kertaa, nyt lentokentällä heti uuden vuoden jälkeen. Kurssilennot vedettiin autohinauksena paketti-Austinilla. Sitten kesällä kokeiltiin laskuvarjon laukaisua Harakasta heittämällä, ja kone vaurioitui nykäyksessä hieman. Siitä kerrotaan edellä Babyn historiikissa.

Vuoden 1956 lennoista mainitaan, että vuoden viimeinen lento oli 9.12., koneena ”Muna-Harakka” H-35. Vuonna 1957 Harakkaa vedettiin ilmaan jopa Huuskon Antin moottoripyörällä, vaikka pyörän paino ei edes kahdella miehellä tahtonut riittää, vaan takapyörä nousi ilmaan…Meren jäällä -50-luvun loppuvuosina Harakan vetoautona oli sekä Land-Rover, että Volga. Lentoja Harakalle kertyi vuosina 1949-59 2700 kappaletta eli n. 82 tuntia. Kone myytiin keväällä 1959 Kauhavan Nuorisoseuran kerholle, ja se poistettiin rekisteristä 1961.
Harakka III, tunnus H-34

kolmitahopiirros PIK-7 Harakka II ”H-35”
Harakka III, tunnus H-34, ostettiin syksyllä 1957. Se oli kerhon toinen Harakka, nyt tyyppiä III, ja oli entinen Polyteknikkojen Ilmailukerhon kone. Se oli vaurioitunut Pallaksella leirillä ja korjattiin lentokuntoiseksi. Kone oli tyypiltään ainoa maailmassa, sillä siihen oli rakennettu uusi runko käyttämällä perustana Harakka II-mallia. Koneessa oli kiinteä pyörä rungossa ja runkona oli palkkipuomi entisen tilalla. Sillä lennettiin vuosina 1958-59 204 lentoa, eli n. 12 tuntia. Kone myytiin Loviisan kerholle keväällä 1959, joka käytti sitä vuoteen -64 asti. Harakka III ”H-34” on entisöitynä ja lentokunnossa Kymin Ilmailumuseossa Karhulassa ollen edelleen tyypin ainoa harvinainen yksilö maailmassa, tosin uudella tunnuksella OH-031 varustettuna.


Purjelennossa oli jo nähtävissä uusi koulutussuunta, ja maamme ilmailukerhoissa siirryttiin vähitellen 1950-luvun puolesta välistä alkaen yksipaikkaiskoulutuksesta kaksipaikkaisiin koulukoneisiin. Niin myös Vaasan Lentokerhossa, jonka jäsenet kävivät jo syksyllä 1957 Bruunin ”Callen” johdolla tutustumassa kaksipaikkaiskoulutukseen Turun Lentokerhossa Artukaisten lentokentällä. Aika alkoi olla kypsä uuden koulukoneen hankintaan, ja sellainen löytyikin naapurimaasta Ruotsista. Mutta sen historia on oma juttunsa.
Harakka II tekniset tiedot: (suluissa Harakka III)

Kärkiväli: 10,06 m
Pituus: 5,70 m
Korkeus: 1,73 m
Tyhjäpaino 91,5 kg (95 kg)
Suurin lentopaino: 200 kg (185 kg)
Normaali lentonopeus: 45 km/h
Maksimi lentonopeus: 117 km/h
Maks. vintturihinausnopeus: 80 km/h
Liitoluku: 1:10,5
Vajoamisnopeus: 1,2 m/s
teksti ja piirrokset: Jukka Nisula

valokuvat: Henry ”Nakke”  Laaksonen ja Oiva ”Oikku”  Vanhala via Jukka Nisula

lähteet: ”Vaasan Lentokerhon historiikki 1924-1984, Purjelentoa 50 vuotta”,  ”Suomen Ilmailuliitto 70 v. 1919-1994.”-teos, Karhulan Ilmailukerhon (Kymin) Lentomuseon nettisivut, sekä vuosien varrella kerhon veteraaneilta kuultua.
Kuvagalleria

kuva 1. Grunau 9 ”G-27” meren jäällä 1940-luvun lopulla.
kuva 2. Grunau 9 ja kurssilaisia 1940-luvun lopulta.
kuva 3. PIK-7 Harakka II ”H-35” 1950-luvun puolivälissä.
kuva 4. Harakka ja Baby tinttejä odotellessa kesällä 1956.
kuva 5. Harakkaa viritellään koelennolle talvella 1957.
kuva 6. Grunau Baby IIa ja Harakka II Smolik-hallilla -50-luvulla.
kuva 7. ”Muna-Harakka” Smolik-hallilla Vaasan lentokentällä, 1950-lukua.
kuva 8. ”Muna-Harakka” lähtee vintturista Vaasan kentällä -50-luvulla.
kuva 9. ”Muna-Harakka” lentokentällä 6.4.1958.
kuva 10. ”Muna-Harakka” laskussa 1950-luvulla.
kuva 11. Harakka III-kone ”H-34” kuljetuksessa. Vasemmalla ”Nakke” Laaksonen ja keskellä ”Rami” Uusihauta. Taitaa olla syksyltä vuonna 1957.
kuva 12. Harakka III ”H-34”. Huomaa palkkirunko ja pyörä alla. Ainoa laatuaan maailmassa. Nykyään Kymin Lentomuseossa.
Kuva 13. Vaasan lentokentällä 1950-luvun lopulla, Baby ”OH-BAI” kuomulla ja Harakka ”H-35”.
Kuva 14. kolmitahopiirros Grunau 9 ”G-27”
Kuva 15. kolmitahopiirros PIK-7 Harakka II ”H-35”
kuva 1.jpg
kuva 1.jpg
kuva 2.jpg
kuva 2.jpg
kuva 3.jpg
kuva 3.jpg
kuva 4.jpg
kuva 4.jpg
kuva 5.jpg
kuva 5.jpg
kuva 6.jpg
kuva 6.jpg
kuva 7.jpg
kuva 7.jpg
kuva 8.jpg
kuva 8.jpg
kuva 9.jpg
kuva 9.jpg
kuva 10.jpg
kuva 10.jpg
kuva 11.jpg
kuva 11.jpg
kuva 12.jpg
kuva 12.jpg
Page: «12», items per page
Comments:
9/4/2006, Markku "MAKE" Vanhalalisää kuvia!!![ Open ](Replies: 2)
Page 1/1, threads per page